Ei koskaan elämää voi täysin käsittää.
Ei salaisuuksiaan, se kerro kokonaan.
Tää taival usein on tumma, peloton, kunnes valo saa pois varjot pelottaa.
Kun katson eiliseen, nään muiston sumenneen.
Sä siinä edessäin, seisot pystypäin.
Taas tahdon sua niin, nauran pyörryksiin.
Sylissäsi sun, melkein pakahdun.
Niin yksin päällä maan me matkaa taitetaan mut joskus kaksi yksinäistä toisensa kohtaa ja onnen kudelmaa, vain kultaa kudotaan.
Kunnes polut kenties eri suuntiin johtaa.
Mä mitään kadu en.
Sua muistan hymyillen.
Me tärkein opittiin, nyt ajattele niin.
Ei oo sen parempaa, niin suurta ihanaa kuin saada rakastaa.
En kaipaa eiliseen.
Yhä matkaa teen.
Rohkein sydämmin, silmin palavin.
Taas kohti tulevaa, uutta unelmaa.
Miksi kaikki nää muistot meille jää?
Niin yksin päällä maan me matkaa taitetaan mut joskus kaksi yksinäistä toisensa kohtaa ja onnen kudelmaa, vain kultaa kudotaan.
Kunnes polut kenties eri suuntiin johtaa.
Mä mitään kadu en.
Sua muistan hymyillen.
Me tärkein opittiin, nyt ajattele niin.
Ei oo sen parempaa, niin suurta ihanaa kuin saada rakastaa.