Saappaiden pohjiin hiekanjyvät painautuu
Aurinko nousee, vaikka kuolee kaikki muu
Vain mustan salaisuuden
Taas yhden aamun uuden
Ne Clandestino omistaa
Aikoinaan silmät nuo on tulta leiskuneet
Rakkauteen uponneet ja siinä kylpeneet
Nyt miehen yksinäisen
Kohtalon kerjäläisen
Zipon kansi heijastaa
On Clandestino
Tuomittu kulkemaan
Hän lailla tuulen, vailla määränpäätä vaeltaa
Vain Clandestino
Menneisyys kahleenaan
Kuuntelee kuinka vanha pähkinäpuu huokaa
Hän kaipauksensa kaarnan reunaan kirjoittaa
Tuon viestin lapselleen villivirtaan pudottaa
Niinkuin ei kukaan häntä
Ei hänen viestejänsä
Löydä kai kukaan milloinkaan
On Clandestino
Tuomittu kulkemaan
Hän lailla tuulen, vailla määränpäätä vaeltaa
Vain Clandestino
Menneisyys kahleenaan
Kuuntelee kuinka vanha pähkinäpuu huokaa
Kun päivä painanut on peiton harteilleen
Hän luona öljylampun yötä kuuntelee
Kaukaisten merten kuohut
On haastajikseen luodut
Huuhtoen rantaan eilisen
Varjojen alla valvoo sydän kulkurin
Yön veitsi vangiksensa kaappaa karkurin
Se arvet auki viiltää
Sen hetken kyynel kiiltää
Kun loistaa lyhty viimeinen
On Clandestino
Tuomittu kulkemaan
Hän lailla tuulen, vailla määränpäätä vaeltaa
Vain Clandestino
Menneisyys kahleenaan
Kuuntelee kuinka vanha pähkinäpuu huokaa
Clandestino
Vankina vaeltaa
Jokainen portti hänen perässänsä suljetaan
Kun Clandestino
Taas takkinsa napittaa
Sen alla sydän hiljaa kyyneleitä vuotaa