On jo ilta myöhäinen Marjaanan kotona,
Kun ääni kuuluu hiljainen, haamu ovelle koputtaa.
"Ootko isäin joka kolkuttaa vai veljeni Juhani?
Vai oletko rakas Vilhelmi, jota odottanut oon?"
"En ole isäs' joka kolkuttaa, enkä veljesi Juhani.
Vaan olen sinun Vilhelmi, jota odottanut oot.
Tulin sinua tapaamaan, kun jäit niin kaipaamaan.
Vaan kun aamu koittaa, rakkahin, minun täytyy palata."
"Niin kauan, kauan odotin sua luoksein palaamaan.
Nyt anna kätes', armahin, sua tahdon suudella."
"Kuinka voin sua suudella, kun mul' ei oo huulia?
Ja jos syliin otan, armaani, sua kohtaa kuolema."
"Jos kohtaloin on kuolema, näin sitten olkohon.
Mä tahdon sua seurata, jos vaikka kuolohon.
Onko tilaa sinun arkussas'? Vierelles' haluan,
Sijaan vuoteen meille yhteisen, multahan hautuumaan."
"Ei ole tilaa arkussain, se on ahdas ja kapoinen.
Ei ole sijaa, armahain, on vuoteeni pikkuinen.
Et voi minua seurata, et tulla rajan taa.
Sinun täytyy jatkaa eloa, minusta luopua."
Kun aamu alkaa sarastaa, ja laulun aloittaa
Tuo mustarastas haikea, niin haamu katoaa.
Yksin Marjaana vuoteellaan laulua kuuntelee,
Silmät sulkee, posket kalvenneet kastaa kyyneleet.