Mun isä lepää alla maan
Hautapaasi on harmaanmusta
Vaan lohtu lukee paadessaan
Minun päälleni ei enää kusta
Mun isä eli alla maan
Eli haaveista, houkkio vainen
Hän huusi tasa-arvoaan
Oli muutenkin moniongelmainen
Hän kehtoni yllä kuiskaili
Älä ketään kumartele
Jos kaadutkin, niin kaadu pois
Mutta omilla ehdoilla, perkele
Hän luokkakuvissaan on se
Josta näkyviin kaistale otsaa jää
Kun aina etualalle on ängennyt joku isopää
Vain arkistoihin poliisin
Nuo kasvot tarkoin piirreltiin
Ja kellareissa kivitalon
Häntäkin kerrankin kuunneltiin
Viime jouluna putkan seinään kaiversi
Mikä on kun kotiin aina viedä voin
Vain tyhjän pahvilaatikon
Äiti hoiti yötä myöden oireilevaa lastaan
Isän piti tehdä tuota kovaa työtä valtiota vastaan
Muuttiko sen, sitä epäilen
Mutta jalanjäljissään
Oman elämäni nään
Ja vanginkuvastaan, kasvonpiirteeni mä saan
Kun mustat autot isän vei
Työleirille jonnekin pohjoiseen
Sen opin, kuskit puhu ei
Eivät riisu kenkiään eteiseen
Vaan vasta vuosia myöhemmin
Opin yhteenlaskemaan
Että niiltä työmatkoilta
Hyvin harvoin palataan
Äiti hoiti yötä myöden oireilevaa lastaan
Isän piti tehdä tuota kovaa työtä valtiota vastaan
Muuttiko sen, sitä epäilen
Aa-aa, aa-aa
Mutta jalanjäljissään
Aa-aa, aa-aa
Oman elämäni nään
Aa-aa, aa-aa
Hänen jalanjäljissään
Aa-aa, aa-aa
Oman elämäni nään
Ja vanginkuvastaan, kasvonpiirteeni mä saan
Vanginkuvastaan, kasvonpiirteeni mä saan
Vanginkuvastaan, kasvonpiirteeni mä saan