Kerran mulle sanottiin,
Voit olla mitä vaan
Kun oikein uskot niin
Tähän uskoin tietenkin
Vähän vaan tiesinkin
Pää pilvissä varjosi
Käteni ojensin, taivaisiin kurkotin
Kaikkee lisää vaan halusin
Tärkeimmän unohdin
Mikä kaikkein eniten merkitsee
Mikä arvon ansaitsee
Sitä en näe edessäin
Vaan sokeana heittää kaiken taas
Kun elämän polku mua kuljettaa
Voi luulla
Ettei tarvii kättä auttavaa
Kaikki sujuu niinkuin ennenkin
Ei tarvii huutaa
On silti joskus
Yksin raskas taivaltaa
Jyrkkä ylämäki miehen lannistaa
Silloin toivoo että poltetut sillat korjataan
Itselleensä uskottelee
Kaikki hyvin on
Ja että hyvin menee
Ei paljon taakseensa vilkuile
Kaiken näyttelee
Hyvin taakse piiloutuu
Kuoren alla turtuu
Että tukehtuu
Henki salpautuu
Silti toivoo että pelastuu
Hopeista pilven reunaa tavoittelee
Sitä haikailee
On tuntoo hopean harhaa vain
Se himmenee kun kaikki viedään taas
Kun elämän polku mua kuljettaa
Voi luulla
Ettei tarvii kättä auttavaa
Kaikki sujuu niinkuin ennenkin
Ei tarvii huutaa
On silti joskus
Yksin raskas taivaltaa
Jyrkkä ylämäki miehen lannistaa
Silloin toivoo että poltetut sillat korjataan
Kun elämän polku mua kuljettaa
Voi luulla
Ettei tarvii kättä auttavaa
Kaikki sujuu niinkuin ennenkin
Ei tarvii huutaa
On silti joskus
Yksin raskas taivaltaa
Jyrkkä ylämäki miehen lannistaa
Silloin toivoo että poltetut sillat korjataan