Yöni hiljaisuus ja raskas huokaus Enkä voi nukahtaa Vajosin syvemmälle, hävisin pimeämmälle Ajatukselle kuin koskaan Katosin kauemmaksi, hajosin pienemmäksi Olevaksi kuin koskaan Pian kasvosi taas näkisin Näen ne vaikka väkisin ♪ Lämmin tuuli henkii uskoa tulevaan Ja muistot kaukaiset olevaksi seisomaan Vaan kun ei toivo olisi ehtinytkään itää Eikä maailman laita voisi paikkaansa pitää ♪ Silmäsi sameat eivät eteenpäin enää näe Ruumiisi keveä vasten kovaa maata painava Ihosi tunnoton, kylmä ja kalpea Kadonnut mielesi Tuonen mustaama Unohdit laulun, kadotit kaiken naurun Huomassa petojen liian voimakkaiden Verhotut valheet sisälläs palaa Eikä harha milloinkaan haihtuisi pois Ei mennyt enää koskaan saa Kaltaistansa seuraajaa ♪ Löydän vielä minäkin kodin kivisen Kun pimeä luokseni hiipii ja häätää minut pois Yöni hiljaisuus, upottava tyhjyys En saa nukahtaa