Oonko rikki, jos uskon, että ihminen voi muuttuu
Kun mustelmatkin parantuu
Oonko yksin, jos pelkään joka kerta huutaa apuu
Kun mustelmat taas ilmaantuu
Se tapahtuu taas, ku alat miettii
Mikä alunperin sai sut rakastumaan
Ku joudut varautumaan himaan palattuas
Missä mielentilas se on, jouduks hakatuks taas
Mut samal vaik et kestä ajatusta
Muille mustelmasi selittelet tapaturmaks
Sillä jos nekin - niin sekin - voi parantua
Ku eihän raikkaimpas tahallaan ikin satuttais sua
Mietit et tää on vaa tälläst sit
Nehän sanoo, et myötä ja vastoinkäymisis
Tää on vaa vaihe jonka joka suhde käy läpi
Ja kaikki muuttuu kyl vaik siltä nyt ei näyttäisi
Mut kun kotiovi viimein on kiinni
Tunnet kuinka tuttu kaava pimeydestä taas hiipii
Vaikka sanoit et riitti, silti annoit periksi
Joka kerta ku se löi ja pyysi anteeksi
Oonko rikki, jos uskon, että ihminen voi muuttuu
Kun mustelmatkin parantuu
Oonko yksin, jos pelkään joka kerta huutaa apuu
Kun mustelmat taas ilmaantuu
Näkeeks kukaan niit
Mustelmii, mustelmii
Kun ei kaikki niist
Ei kaikki mustelmat o näkyvii
Ja sit ittes koit taas surkeeksi
Ku se halas sua aamul ja puhui tunteistki
Kuinka oli niin huolissaan, ehkä jurriskin
Ja lopuks runneltui kasvojas viel suuteli
Kui ironist ja taas järkeilet mikä sillä on vial
Kun sen lapsuudes ei ollu ikinä tunteille tilaa
Viikonloput joutui kestää äidin siskon holhoomist ja
Sunnuntain haettii isä kisahallilt poliisista
Mut vaik tää jäbä on täys sovinistisika
Se vakuuttelee sulle, ettei sitä olisikaan
Et sun tekemisil aiheutat tän kaiken, oma vikas
Koska suhun ei voi luottaa, että pysyt lojaalina
Ja vitut... uskomatont miten paljon voit kestää
Ku astut ulos ovest, oot ku mitää et pelkäis
Kampukselle saavut hymyillen, sua tervehdin eikä
Ollu hajuukaa, et samal sain sut hyvästellä
Oonko rikki, jos uskon, että ihminen voi muuttuu
Kun mustelmatkin parantuu
Oonko yksin, jos pelkään joka kerta huutaa apuu
Kun mustelmat taas ilmaantuu
Näkeeks kukaan niit
Mustelmii, mustelmii
Kun ei kaikki niist
Ei kaikki mustelmat o näkyvii