Juoksen synkkää metsää läpi, kädet raapii kuiviin oksiin.
Se mun täydellinen omakuva on revittynä meijän savuavaan notskiin.
Ja vaikka kuinka yritän, en saa pulssiani lepäämään.
Kun oma yli vilkas mielikuvitukseni saa ympäröivät varjot elämään.
Tää pimeys estää näkemästä polkuani,
Mun sisäl sata eri tunnet, ota tolkkua niist.
Kompastelen juuriin, kompastelen kantoihin,
Kompastelen klitsun peräl synkimpiin luurankoihin,
Mut jostain tiedän sisälläni vahvatunne
Et jotenki pystyn tän kaiken pelastamaan.
Ja vaikkon matkaa vielä haluun sanoo sulle...
Vaikka mun taivas olis harmaa, mä uisin valottomaan rantaan,
Jos sitä vaaditaan niin mä kipeen vuoren,
Juoksen aavikon halki luokses beibe sun vuokseks.
Toivon et pariton ois määrä, kun revin terälehtiä pimeään.
Kuhan ei tulis vaihto ehdoist se
Väärä, pieni huijaus kiroo omaa nimeään.
Pisaroiden tilal taivaalt sataa varmaan
Tikareita joku vois tätä paniikiksi jo luonnehtii.
Sun sydän, se kartta jota kasaan
Pirstaleista, on mun kädes' no ehkä puolet siit.
Mutanen on polku,
Viel mutasemmat maiharini jos pitäis
Arvaa paikan nimi, tää on kiirastuli.
Tietämättömyys se raastaa sisintäni,
Mut juoksen tän ja vaikka seuraavanki metsän läpi,
Kuhan nään sut olkoon vaik kangastus
Mun on pakko luottaa, et siel on jotain.
Tää hiljasuus on mulle se rangaistus...
Vaikka mun taivas olis harmaa, mä uisin valottomaan rantaan,
Jos sitä vaadittaan niin mä kiipeen vuoren,
Juoksen aavikon halki luokses beibe sun vuokses Teen pyroja pimeään
Mä kiipeen vuoren juoksen aavikon halki luokses"
Vaikka mun taivas olis harmaa, mä uisin valottomaan rantaan,
Jos sitä vaaditaan niin mä kiipeen vuoren,
Juoksen aavikon halki luokses, beibe sun vuokses Teen pyroja pimeään.