Ei preeriaa, ei peltoja, ei vuortenhuippuja
On kaupunki ja kaupungissa kaksi vanhusta
Toinen herää painajaiseen toistuvaan
Ja nousee sängystä
Sudet eivät ulvo eikä vesi hyytävää
On puolisonsa vartalolla kaksi täkkiä
Toinen oli lahja, jonka reuna repsottaa
Katse jähmettyy, kello ei
Kyyneleitä virtaa vasta alakerrassa
On hiljaisuus niin täydellisen hiljaista,
Että kuiskauskin on huuto
En vaihtais sekuntiakaan
En nuoruutta, en vimmaisia kasvukipuja
En jäätä, joka murtui, en kirkonkelloja
Olit puolisoni silloin
Olet puolisoni nyt
Tapetoitu seinä on ja puinen lattia
Valokuvat koirasta ja lastenlapsista
Yläkerta yskii, askel ottamatta jää
Filmi pysähtyy
Kutsun tätä rakkaudeksi kahden ihmisen
Kutsun tätä elämäksi, vaikka ole en
Täydellistä suoritusta tehnyt minäkään

Kyyneleitä virtaa vasta alakerrassa
On hiljaisuus niin täydellisen hiljaista,
Että kuiskauskin on huuto
En vaihtais sekuntiakaan
En nuoruutta, en vimmaisia kasvukipuja
En jäätä, joka murtui, en kirkonkelloja
Olit puolisoni silloin
Olet puolisoni nyt
Kun väkivahva kevät puhkeaa
Ja aamu kantaa rautahaarniskaa
Kun vaja tehdään vuolukivestä
Mä olen siinä nuorena, kuin nurmet on
Sä istut salin nurkkapöydässä,
Musiikki on rytmitettyä
Minä kysyn: "saanko luvan?"
Sinä nyökkäät, sinä nyökkäät
Kyyneleitä virtaa vasta alakerrassa
On hiljaisuus niin täydellisen hiljaista,
Että kuiskauskin on huuto
En vaihtais sekuntiakaan
En nuoruutta, en vimmaisia kasvukipuja
En jäätä, joka murtui, en kirkonkelloja
Olit puolisoni silloin
Olet puolisoni nyt