Ja niin se tuska kasvoi maasta, isien kylvämästä Talven talven selkään käy Ei tiennyt minne matka johti, haaveet kauemmaksi Kylmissään jatka kulkuaan Tuskissaan käy hän aamuun uuteen Kun aina jotain kadottaa Ei missään, eikä mihinkään On se viimeinen sana ja se aamen rukoukseen Tahtoisi muistaa hän vielä hetken viimeisen (Aamen rukoukseen) Kun katkeruudeltaan mies ei koskaan unta saa Yö päivää kirkkaampana loistaa, varjot haalenee Sen sisimpään yksin katoaa Uskoi aamulla uneensa sen tieto tyhjyydestä Tyhjyyteen matka miehen vie Tahtoo unohtaa, sen kuinka koskee Tahtoo unohtaa, kun jotain kadottaa