(Säv. & san. Reino Helismaa)
On ilta myöhä, taipaleella muuan reissumies.
Hän viheltelee kulkeissaan.
Hän mistä tulee, minne menee, taivas yksin ties.
On musta kissa seuranaan.
Mut kylmä alkaa ahdistella miestä hilpeää.
Hän kaipaa varmaan kotia ja lieden lämpimää.
On ilta myöhä, taipaleella muuan reissumies.
Hän viheltelee kulkeissaan
Tienlaidassa hän näkee mökin pienen, aution
Ja ovi sen on raollaan.
Se turvapaikkaa tietää, siinä kylmänsuoja on
Ja reissumies on iloissaan.
Hän kissaansakin kutsuu: "Mihin mirri häipyi, hei?"
Mut poissaolo kissan häntä kauan vaivaa ei.
On oma nahka lähinnä ja lämpö tärkeää.
On liedessä, voi ihme, pari hiiltä hehkuvaa.
Hän takan ääreen hapuilee.
Ei uskalla nyt heikkoon hehkuun edes puhaltaa,
Se sinälläänkin riittänee.
Hän käsiänsä ojentelee lieden lämpimään
Ja jokin kaunis muisto lämmittää kai sydäntään.
Niin tuli aamu, arjen koura utulinnan kaas.
On reissumiehen kylmä taas
On päällä kylmän tuhan kissa yötään viettänyt
Ja kiilusilmät hehkun loi.
Sen minkä luuli hiillokseksi, kissa onkin nyt,
Kun aamu valon tupaan toi.
Mut reissumies ei moista jouda ajattelemaan,
Vaan vihellellen tielle työntyy kissa mukanaan.
Hän mistä tulee, minne menee, taivas yksin ties.
On taipaleella reissumies.