Lumi on peittänyt miehen jäljet
Ei ole pystynyt taaskaan talosta poistumaan
Pihaa kolaamaan
Elämä hiipunu pieneksi tänne
Kun ei sitä onnea koskaan sitten tullutkaan
Ei ollenkaan
Hän sekoittaa päätänsä viinalla jälleen
Ettei näkisi ulos, ei sisään omaa murhettaan
Epätoivoaan
Silti se vyöryy mustana päälle
Ja masennus valtaa miehen mielen uudestaan
Ja uudestaan
Ei tämä ikänsä vaiennut ujohko mies
Oo kovin taitava saatille kysymään
Ei tämä kaikkensa antanut silti usein pettynyt
Selvänä pysymään
Ei tämä itsetunnon rippeetkin kadottanut mies
Oo koskaan aitoa onnea nähnytkään
Hänet on tupaansa yksinään tuomittu elämään
Hänet on tuomittu elämään
Tuomittu elämään
Tuomittu elämään
Tuomittu elämään
Siinä hän itkee elämälleen
Kiroaa että on joutunut tenne pohjolaan
Yksin olemaan
Työllä on saanut hän käsiinsä jäljet
Mutta rakkautta koskaan ei oppinut vastaanottamaan
Ei antamaan
Hän on kolunnut palstat ja tanssiaiset
Ja huomannut kuinka ovat kaikki naiset
Häntä vältelleet
Juntiksi haukkuneet
Ja ulosantinsa vaillinaisen
On paikannut nyrkeillä tilanteesta päästäkseen
Kaikille näyttääkseen
Ei tämä ikänsä vaiennut ujohko mies
Oo kovin taitava saatille kysymään
Ei tämä kaikkensa antanut silti usein pettynyt
Selvänä pysymään
Ei tämä itsetunnon rippeetkin kadottanut mies
Oo koskaan aitoa onnea nähnytkään
Hänet on tupaansa yksinään tuomittu elämään
Hänet on tuomittu elämään
Ei tämä ikänsä vaiennut ujohko mies
Oo kovin taitava saatille kysymään
Ei tämä kaikkensa antanut silti usein pettynyt
Selvänä pysymään
Ei tämä itsetunnon rippeetkin kadottanut mies
Oo koskaan aitoa onnea nähnytkään
Hänet on tupaansa yksinään tuomittu elämään
Hänet on tuomittu elämään
Ei tämä ikänsä vaiennut ujohko mies
Oo kovin taitava saatille kysymään
Ei tämä kaikkensa antanut silti usein pettynyt
Selvänä pysymään
Ei tämä itsetunnon rippeetkin kadottanut mies
Oo koskaan aitoa onnea nähnytkään
Hänet on tupaansa yksinään tuomittu elämään
Hänet on tuomittu elämään
Tuomittu elämään
Tuomittu elämään
Tuomittu elämään