Niin on onnea ja iloa Vielä; Päiviä on pakassa Paljon... Vaan mitä vastaat, kun Kysytään, että paljonko? Onnea; onnesi on käsillä Tässä lyhyessä hetkessä Jossa kesä on kadonnut... Syksy talveksi taipuu jo. Niin on yksi aivan alussa Mutta toinen on jo lopussa: Riuhtoo vaisuilla voimillaan, Kohti harmautta raahustaa. Nyt voit hyvästisi toivottaa Ja myös hyväksyä, että maa Nielee sen minkä synnytti Eikä aio palauttaa. Tuon hetken tullen me muistamme sen; Muistamme kadonneet, kuolleet, Jotka jo otettiin sinne pimeän syliin. Muistamme sen vääjäämättömyyden; Rakkaimman ihmisen Nimi kaikesta katoaa. Viiva vedetään sen yli. Kuolema kulkee täällä päällä maan, Tekee joukossamme tekojaan: Antaa aikamme kulua, Kunnes lähtömme määrittää. Niin on onnea ja iloa Vielä Päiviä on pakassa Paljon... Pois niitä otetaan, Mutta montako jää?