Elämä on kourallinen tomuu, kaikki muu on rojuu, lopunajan romuu Mitä sitten kun symbolit hajoo, oo se reikä mihin kaikki valo katoo Meissä kaikis on halkeemii, ei tarvi pyydellä anteeks niit Ja niin sinäkin oot kuluva pois, niinkun kaikki mitä sulle ikinä kuulua vois Patsaatkin kuolee, patsaatkin kuolevat, patsaatkin kuolee Patsaatkin kuolee, patsaatkin kuolevat, patsaatkin kuolee Vaik olin vasta nuori, tajus mitä elämä on kun Pelle Hermanni kuoli Päällä miesten on laudat, sisällä patsaiden haudat Kaikki loisto on kaatuvaa, jokainen roisto on maatuvaa Ja niin meistäkin jäljelle jää, vain pronssista valettu pää Patsaatkin kuolee, patsaatkin kuolevat, patsaatkin kuolee Patsaatkin kuolee, patsaatkin kuolevat, patsaatkin kuolee