Tuntemattomat äänet kutsuu mua tanssiin, en lähe mukaan. Silti päässäni lasken tahtii. Vasta tapahtuneen jälkee alkaa kyseenalaistaan et mikä on totta, ajatukset vaihtaa paikkaa.
Aika tyhjiös, yksiös. Aika alta tyhjiön niin rytmitön. Ontto kuori ulkoopäi katottuna sä oot pallolla ja sisältäpäi maailma napata tätä ajatusta tarkottaa.
Se on valheellista niinkuin melkein kaikki mitä tunnet, paitsi viima vasten kasvojas. Kipu ja tunne.
Sitä tuntee itsensä nii pieneksi, oppii vihaamaan itteäni vasta ku kaikki pielee meni. Mitä näistä huolista, kun on matkalla avaruudessa. Sä oot jo kuollu ja kuopattu tulevaisuudessa, ja sinä hetkenä mä ymmärsin ne askeleet, mä tunnetusti tanssin mut senkun tepastelee.
Niin villi, Niin vapaa
Niin petaa, kun makaa.
Aina milli, löytyy varaa
Jatkaa tätä, aikajanaa
Niin villi, Niin vapaa
Niin petaa, kun makaa.
Aina milli, löytyy varaa
Jatkaa tätä, aikajanaa
Hetken vilinän ja lopun aikaa kahleissa, en oo samalainen pystyn näkee sen muiden katseissa. Eli todennäkösesti valehtelen itelleni. Todiste siittä todistamattomana parempii. Eli todellisuus on kaikkee muuta ku mitä ikinä pystytkää ymmärtämää
Joten muodosta kuva, noidankehä pyörii ympyrää. Päästäkää mut jo pois, loppu omis käsis mut teen tän lopun jälkee. Entiiä siittä, joten huudan ääneen. Noitarummun tahdissa mä vaivun syvyyksiin, en tarvii vastauksii vaa enemmä kysymyksii.
Mut mitä jos tää kaikki on vaa unta, muuten lamaantunu toimivaa tajuntaa.
Minkäs teet, silloinku maailma ei riitä, oon ilmielävä todiste siittä.
Kun runopoika itkee maailmankaikkeutta. Epäonnistunut taitelija on itsessään jo taidetta