Metsähunnun alle, tänne öiseen hämärään Liekit ovat jälleen leimahtaneet kytemään Kunnes Viha roihuaa ja korpin hetki lyö Ja pimeästä Silmän alla saapuu ikiyö Löyhkä on juurtunut syvälle haavoihin Joita kirkon tulo repi pyhyydellään Jokaisen askeleen painaumaan On petos ja valhe pinttynyt Missä pappi kulki poluillamme Siellä mnädän katku on viipynyt Jo liian kauan Liian kauan On tullut aina menneisyyden jälkeen hengittää Rikinkatkuista ja julmaa elämää Kun jälleen polkujemme varteen kerätään Kristittyjen kalloja Pian kaikki kumartavat jälleen Vuohenkuvaa Kiivas polte yksinkertaisissa silmissään Ja pian kaikki meitä vainonneet Tuntevat itse murhavainun heränneen Ja löydän yhä jotain siitä inhon paljoudesta Jota tunnen elämää kohtaan, elämää päiväsaikaan