Tiistai-iltapäivä tuulisella varikolla Koira jahtaa rottaa öljyrieputunkiolla Parakissa valmistuu rekkamiehen tavallinen, Olut makaronilaatikolla Toivo miettii Suomen teillä kypsynyttä ikäväänsä, Ja ylipäänsä osaa yksinäistä Tuota ujouden ruokkimaa totisuutta, Joka askarruttaa miestä itseään Koira tuhahtaa säätä varsin koleaa Aidan takaa kajastaa valot Kehä-kolmosen Variston alkutalven tuulet nuo Lannistaa nyt jo koirankin Aune nousee linjurista sydänparka syrjällään Se kertaa mielessään tarkoin harkittuja sanoja Ja hengittelee hetken ilmaa oudon kulmikasta, Totuuksia maailmasta modernista Bussipysäkeillä vartoo monenlaista kummajaista Synkkää huppumiestä ankeudesta mielissään Variston alkuillan sekavuus nujertaa Naisen autiuteen tottuneen Aune kaivaa kukkakimpun muovikassin uumenista Sen hahmossa on jotain kovin läpikuultavaa Kun rohkeudesta jäljellä on pieni nyytti vain, Mytty pohjalaista pellavaa Lokakuu, varikon lautaportin kolinaa Aidan takaa kajastaa valot Toivon parakin Nyt on vaara että maailma loppuu hetkeen seuraavan Pysäkeillä vartoo monenlaista kummajaista Synkkää huppumiestä ankeudesta mielissään On Variston marraskuu Parakissa istuu ikääntynyt pariskunta Audit leijuu kehätiellä, sataa alkutalven lunta Vastasilitetyn pöytäliinan alta pilkistää Tyytyväisen koiran nenän pää