Joskus illoin kun taivas tummuu täällä Eksyvät padon luo he kaksistaan Maasturillaan Takapenkillä koiranpeiton päällä Syleillen, suudellen, Epätoivoissaan he etsivät taas rakkauttaan Pato harmaa, se seisoo paikoillaan, Vesi virran ei pysty liikkumaan Padon kylkeen se painaa harteillaan Pyörteitä vaan, pyörteitä vaan Kauan sitten kun virta vielä liikkui Vannoivat toisilleen he rakkauttaan Nuoruudessaan Keinu kohtalon väärään suuntaan kiikkui Radallaan, milloinkaan Eivät saaneetkaan he toisiansa omistaa Vastarannalta heitä usein salaa Katselen, miettien, tään kaupungin Jättää pian saan Täältä lähden ja milloinkaan en palaa Vannon sen, palaa en Ennen kuin tuo muuri kosken yltä kaadetaan Pyörteitä vaan, pyörteitä vaan