Nyt täytyy kuunnella, mennä ja huudella, päivät on toisissaan kii Kärsiä, kaivata, taas muita vaivata, kadota jäljettömiin Tie tuttu kulkea, on tämä julkea, taas pääsin päähänsä sen Vaihtuvat talot ja autiot salot, mä kadotin rakkauden Yö laskeutuu, niin minäkin Kun loistaa kuu yli kaupungin On muualla nyt uutena Niin kaukana vanhasta, viimeinkin Siellä ei pitkälle päästy ei yksikään säästynyt jäljittä sen Kun sai viehkoa, kainoa, harhaista vainoa tarkkailla yöt valvoen Jääkö nyt puutarhat, kuihtuneet unelmat ehkä on parempi näin Suunnata toisaalle, uhrata tunteelle lähteä valoa päin Yö laskeutuu, niin minäkin Kun loistaa kuu yli kaupungin On muualla nyt uutena Niin kaukana vanhasta, viimeinkin Yö laskeutuu, niin minäkin Kun loistaa kuu yli kaupungin On muualla nyt uutena Niin kaukana vanhasta, viimeinkin